Hautauspalvelu ja hautojenhoito

Seurakunnan tehtävä on huolehtia hautaamisesta, hautojen hoidosta, hautapaikkarekisterin ylläpitämisestä ja hautausasioihin liittyvästä asiakaspalvelusta.

Hautajaisten järjestämiseen liittyvää tietoa ja tukea löydät täältä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

  • Hautapaikkoihin liittyvät asiat hoidetaan Laukaan seurakunnan taloustoimistossa
  • Lievestuoreella Kelkkamäen hautausmaan hautapaikkavaraukset hoidetaan hautausmaanhoitajan avustuksella (katso yhteystiedot). 

Hautauksen jälkeen hautapaikalle laitetaan seurakunnan puolesta valkoinen puuristi, jossa on vainajan nimi. Pysyvän muistomerkin hankkimisessa ei tarvitse kiirehtiä. Hautakirjan mukana lähetetään tiedote, josta selviää millaisia ohjeita muistomerkistä on annettu.

Muistomerkeistä on laadittava muistomerkkisuunnitelmaLinkki avautuu uudessa välilehdessä, jonka hyväksyy seurakuntapuutarhuri. Hyväksymisen jälkeen muistomerkki voidaan pystyttää.

Hautaushinnasto (hautasijamaksut ja hautauspalvelut)

Hautaushinnastoasioissa voit olla yhteydessä Laukaan seurakunnan taloustoimistoon. Annamme mielellämme lisätietoja.

Hautasijamaksut      

Oman kunnan asukas/muun kunnan asukas

  • Hautauksen yhteydessä 25 vuoden hallinta-aika arkkuhaudalle: 130 euroa/500 euroa
  • Hautauksen yhteydessä 25 vuoden hallinta-aika uurnahaudalle: 70 euroa/200 euroa
  • Rinnakkaishautapaikkavaraus (vain oma kunnan asukkaalle): 75 euroa
  • Hallinta-ajan jatko hautauksen jälkeen arkkuhaudalle: 5,20 euroa/vuosi
  • Hallinta-ajan jatko hautauksen jälkeen uurnahaudalle: 2,80 euroa/vuosi / 8 euroa/vuosi
  • Hallinta-ajan jatko rinnakkaishautapaikalle: 3 euroa/vuosi
  • Sirottelu: 20 euroa/80 euroa

Arkku ja uurnahautauksissa on hautauksen yhteydessä lunastettava 25 vuoden hallinta-aika. Laukaan tai Konneveden kunnan asukkaana olevalle veteraanille, veteraanin puolisolle tai Lotta Svärd -tunnuksen haltijalle hautapaikka on ilmainen. Hallinta-ajan jatkon hinta määräytyy hinnaston mukaisesti. Myös alle 18-vuotiaalle seurakunnan jäsenelle hautapaikka on ilmainen.

Hautaoikeusajan jatkamisesta ei peritä maksua A-haudoilta (ns. ainaishaudat). Vanhat sukuhaudat ovat myös ulkopaikkakuntalaisille käytettävissä Kirkkojärjestyksen (657/2023)Linkki avautuu uudessa välilehdessä mukaisesti.

Hyväksytty Laukaan seurakunnan kirkkovaltuustossa 7.12.2021

 

Hautauspalvelumaksut 

Laukaan tai Konneveden kunnan asukkaana olevalle veteraanille, veteraanin puolisolle tai Lotta Svärd -tunnuksen haltijalle hautauspalvelut hautauksen yhteydessä ovat maksuttomia.

1. Hautaamiseen liittyvät maksut

(Kaivu, peitto, peruskunnostus, kylmiön käyttö)

Laukaan ja Konneveden kuntien asukkaat/Muiden kuntien asukkaat

  • Arkkuhauta 250 euroa/480 euroa                        
  • Uurna 110 euroa/200 euroa
  • Sirottelu 50 euroa/100 euroa

2. Kappelin ja kirkon käyttökorvaus

Evankelis-luterilaisuden seurakunnan jäsenille kappelin ja kirkon käyttö hautajaisiin on maksutonta. Muille hinta on 300 euroa/toimitus/tilaisuus.

Lue lisää seurakunnan tilojen käytöstä ja vuokraamisesta kirkot ja tilat -osiosta sekä tilojen vuokraus -osiosta.

3. Hautalaitteiden asennus ja poisto

Työtuntiveloitus: 30 euroa/tunti

Suuret ja erikoismuistomerkit veloitetaan sopimuksen mukaan. Reunakivien kokonaan poistamisesta ei veloiteta mitään.

4. Erikseen tilattavat työt

Suuret ja erikoismuistomerkit veloitetaan sopimuksen mukaan.

Peruskunnostus tai hautapinnan muutos: 60 euroa/hautapaikka, lisäpaikat: 30 euroa/hautapaikka

HUOM!  Muistomerkin oikaisut on tilattava kiviliikkeiltä tai hautaustoimistoilta.

Hyväksytty Laukaan seurakunnan kirkkoneuvostossa 23.11.2021 § 132

Hauta-alueen hoito

Hauta-alueen hoito on omaisten tehtävä. Omaisilla on mahdollisuus antaa hauta Laukaan seurakunnan hautainhoitorahaston hoitoon. Hautojen hoitohinnat vahvistaa kirkkoneuvosto. Hautojen hoitokausi on vuosittain 1.6.-15.9. 

Lue lisää hautojen hoidosta hautausmaat-osiosta. Lisätietoja saat myös Laukaan seurakunnan taloustoimistosta.