Petri Laaksosen joulukonsertti - Joulu Pohjantähden alla

ti 19.12. klo 18.00
Petri Laaksosen konsertin mainoskuva

Laukaan kirkko

Tule virittäytymään vuoden suureen juhlaan vahvan tulkitsijan ja melodisten laulujen myötä, joilla Petri haluaa välittää joulun toivorikasta ja lohduttavaa viestiä, iloa ja rauhaa.

Vuonna 1994 ensilevynsä Täällä Pohjantähden alla julkaisseen artistin ohjelmistoon ovat aina kuuluneet myös joululaulut sekä niiden myötä hänen suositut joulukonserttinsa. Jo lapsena Petristä vaikuttavinta joulussa oli kaunis joulumusiikki. Ammattimaiseksi säveltäjäksi ja laulajaksi ryhdyttyään hän alkoi itsekin säveltää joululauluja.

Laaksosen ensimmäinen joululevy Lumivalkeaa (kultalevy) julkaistiin vuonna 1997. Levyn nimikkolaulun lisäksi monet muutkin Laaksosen jouluiset sävelmät ovat jääneet elämään niin, että eri artistit ja kuorot ovat ottaneet hänen laulujaan ohjelmistoonsa. Petri Laaksosen toinen joululevy Talven syliin (2004) sai aikoinaan myös erinomaisen vastaanoton, levyn singlen (Talven syliin) nousten Radio Suomen listaykköseksi (duetto Virve Rostin kanssa).

Tuotteliaan laulajasäveltäjä Petri Laaksosen artistiprofiili on monipuolinen. Jouluisten laulujen lisäksi hänen kynästään ovat lähtöisin mm. suositut euroviisuhitit Eläköön elämä, Sata salamaa, Oot voimani mun, kuin jo edellä mainittu Täällä Pohjantähden alla - klassikkosävelmäkin. Kuulijoiden sydämiin hän on laulanut itsensä myös monilla romanttisilla iskelmillä sekä hengellisillä lauluilla klassikkorunoilijoiden teksteihin säveltämiensä laulujen ohella. Laaksosen levyjä on myyty yhteensä lähes 300 000 kappaletta.

Petri Laaksonen on pidetty laulaja niin konserttisaleissa kuin kirkoissakin. Välittömänä esiintyjänä ja sielukkaana tulkitsijana hänellä on poikkeuksellinen kyky koskettaa kuulijoita melodisilla ja elämänmakuisilla lauluillaan. Petri Laaksosen joulukonsertti on oivallinen mahdollisuus virittäytyä vuoden suureen juhlaan vahvan tulkitsijan ja melodisten laulujen myötä, joilla Petri haluaa välittää joulun toivorikasta ja lohduttavaa viestiä, iloa ja rauhaa.

Konserttiin on vapaa pääsy. Käsiohjelma 10 euroa. Meillä käy myös MobilePay.
  • Lapsille ja lapsiperheille Lapsille ja lapsiperheille
  • Aikuisille Aikuisille
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä