Muistokiven paljastus Konnekoskella
ti 17.6. klo 13.00

Konnekoski
17.6.1860 hukkui 17 kastekirkosta kotiin matkalla ollutta ihmistä Konnekoskeen.
Tapahtuman muistoksi paljastetaan Konnekoskella muistomerkki. Paljastustilaisuuden ohjelmassa on Juho Pahajoen tervetulotoivotus sekä rovasti Raimo Jalkasen puhe, jossa hän kertoo tapahtumasta. Rautalammin vt. kirkkoherra Emilia Jalkanen pitää hartauden.
Visit Rautalampi -sivuilla onnettomuudesta kerrotaan seuraavaa:
Onnettomuusvene oli Istunmäen kyläläisten kirkkovene. Vene oli palaamassa kastekirkosta Rautalammilta. Matkalaisten tarkoituksena oli ilmeisesti vähentää väkeä veneestä ennen koskenlaskua, minkä vuoksi osa matkalaisista oli siirtynyt veneen keulaan. Koski kuitenkin imaisi veneen virtaansa ja eikä veneen perämies kyennyt ohjaamaan keulapainoista venettä. Vene kääntyi koskessa poikittain ja törmäsi kiviin.
Turmasta selvisi yksi kastettavana ollut kapaloihin kääritty vauva. Hän kellui kapalossaan ja rannalla olijoiden onnistui pelastaa hänet rannalle. Muita onnettomuuden uhreja rannalla olleet eivät voineet auttaa, sillä heillä ei ollut venettä käytettävissä.
Läheisen pysäköintialueen osoite on Konnekoskentie 325, Rautalampi. Tapahtuman järjestävät LC Rautalampi ja LC Rautalampi Malvi.
Kuva: Rautalammin museo

Visit Rautalampi Linkki avautuu uudessa välilehdessä