Uutislistaukseen

Seurakuntavaaleihin kolme kuukautta, ehdokkuutta voi vielä pohtia kuukauden

Vaalivauhti kiihtyy Laukaassa syksyn kuluessa.

Marraskuun seurakuntavaalit lähestyvät, varsinainen vaalipäivä on runsaan kolmen kuukauden päästä 20.11.2022.  Vielä kuukausi on aikaa miettiä ryhtymistä ehdokkaaksi. Jos ehdokkuus kiinnostaa, löydät ohjeet täältä.
Seurakunnan kirkkovaltuuston nykyiset jäsenet löydät täältä ja kirkkoneuvoston jäsenet täältä.

Laukaan seurakunnassa on valmistautuminen aloitettu jo keväällä. Vaalilautakunnan ensimmäinen kokoontuminen oli toukokuussa. Puheenjohtajana toimii Arvo Tammela ja sihteerinä Mari Väisänen.

Parhaillaan seurakunnassa mietitään vaaliyhdistysten perustamisia. Vaaliyhdistysten perustamisasiakirjat ehdokasasetteluineen pitää toimittaa kirkkoherranvirastoon 15.9. mennessä. Vaaleissa valitaan 27 luottamushenkilöä Laukaan seurakuntaan. Virallinen vaalikirje ehdokaslistoineen postitetaan seurakunnan jäsenille lokakuussa.

Tietoa vaaleista ja ehdokkaaksi ryhtymisestä on jaettu seurakunnan tilaisuuksissa ja esitteitä sekä julisteita on laitettu esille toimipaikkoihin. Viime viikolla vaaleja tuotiin esille Laukaan markkinoilla.  Paikallislehdessä (Laukaa-Konnevesi) oli ehdokkuuteen kannustava seurakunnan oma mainos heinäkuussa.

Valtakunnallisia ja paikallisia ehdokkuuteen kannustavia mainoksia ja videoita on julkaistu seurakunnan Facebook- Instagram- ja YouTube -tileillä. Julkaisutahti kiihtyy syksyn mittaan. Lisää vaalinäkyvyyttä on tulossa muun muassa led-valotauluissa Laukaassa ja Konnevedellä.

Seurakunnan kotisivuille on perustettu oma vaalisivu, jonne kerätään paikallista aineistoa, muun muassa videoita. Kaikki valtakunnallinen tieto löytyy seurakuntavaalit.fi sivustolta.

Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjoja liitteineen on saatavana kirkkoherranvirastossa sen aukioloaikana. Sen voi myös tulostaa verkkosivuilta info.seurakuntavaalit.fi.

Seurakuntavaaleissa 2018 Laukaan seurakunnan äänestysprosentti oli 17,5. Laukaan seurakunta kuuluu Lapuan hiippakuntaan, jossa vuonna 2018 oli hiippakunnista suurin äänestysprosentti (19,2 %).

Virallinen kuulutus ehdokasasetteluun liittyvistä asioista on julkaistu 28.7. Laukaa-Konnevesi -lehdessä. Kuulutus on nähtävänä Laukaan seurakunnan ilmoitustaululla 28.7.‒15.9. Kuulutus löytyy myös seurakunnan vaalisivulta.

Kuulutus äänioikeutettujen luettelosta julkaistaan Laukaa-Konnevesi -lehdessä 18.8. ja se on esillä myös seurakunnan vaalisivulla.

Vaalit olivat esillä seurakunnan teltalla Savottamarkkinoilla Konnevedellä heinäkuussa. Vaalien tunnus on Uskottu Toivottu Rakastettu.

2022-08-16 14:43:00.0