Uutislistaukseen

Laukaan seurakunta myy Ahoniemen leirikeskuksen

Laukaan seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi kokouksessaan 9.3.2023 entisen Konneveden seurakunnan leirikeskus Ahoniemen myynnin. 

Ahoniemen leirikeskuksen päärakennut

Ahoniemen leirikeskuksen päärakennus

Laukaan seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi kokouksessaan 9.3.2023 entisen Konneveden seurakunnan leirikeskus Ahoniemen myynnin Jani ja Titta Himangon Kapeenkoski Travel Oy:lle 144 000 eurolla. Leirikeskuksen nykyinen irtaimisto sisältyy kauppahintaan. Kirkkovaltuuston päätös alistetaan vielä kirkkohallituksen vahvistettavaksi.

Päätös noudattaa entisen Konneveden seurakunnan sekä kirkkovaltuuston viime joulukuussa hyväksymää Laukaan seurakunnan kiinteistöstrategiaa vuosille 2023–2024. Sen mukaan Ahoniemi on niiden kiinteistöjen joukossa, joista seurakunta on luopumassa. Lisäksi seurakunta on luopumassa muun muassa Vihtavuoren toimintakeskuksesta sekä Konneveden kanttorilasta. 

Ahoniemen leirikeskus sijaitse noin 10 kilometrin päässä Konneveden keskustasta. Leirikeskuksen päärakennus on entinen Kellankosken kansakoulu, joka valmistui vuonna 1924. Rakennus oli koulukäytössä vuoteen 1965 saakka. Konneveden seurakunta osti koulun leirikeskukseksi vuonna 1978.

Lisätiedot

Päivi Anttonen
Päivi Anttonen
Hallintojohtaja
Arwidssonintie 15-17
41340 Laukaa

Fri Mar 10 10:34:00 EET 2023