Pieniä enkeleitä ja mustia lampaita

- Kun tuo pieni enkeli minulle sanoi, että mene vaan sisälle. Äiti keittää kahvit.

Pieni enkeli oli 1940-luvulla syntynyt Erkki Lehtoranta, jolla oli lapsena vaaleat enkelinkiharat. Enkelistä puhui 1850-luvulla syntynyt Miina Kilpinen, joka asui Lehtorantojen naapurissa. Lehtorantaa puhutteli se, miten kauas historiaan tämä muisto Miinan kautta ulottui.

Lehtoranta jakoi muistonsa Miinasta tiistaina 3.10.2023 järjestetyssä seurakunnan Muistojen illassa. Hän oli tuonut mukanaan runsaasti kuva- ja arkistomateriaalia seurakunnan historiaan liittyen. Kuvia oli muun muassa seurakunnan 350-vuotisjuhlista 1940-luvulta sekä rippikoululaisista ja hääseurueista – seurakuntaelämästä siis. Kuville oli tyypillistä se, että väkeä tapahtumissa oli aina runsaasti.

Muistojen iltaan osallistui reilut 20 seurakuntalaista, jotka peilasivat omia muistojaan ja sukunsa historiaa seurakunnan historiaan. Nämä muistot osoittivat, että on tärkeää nostaa esiin myös koettua historiaa eikä toistaa vain sitä, mitä historiankirjoista löytyy. Tämä olikin ajatuksena, kun 430-juhlaviikkojen tapahtumaa suunniteltiin.

Alustajana tilaisuudessa toimi Juha Niemistö, joka kertoili ensin seurakunnan alkuvaiheista.

- Laukaan kirkko oli pyhän Olavin kirkko, ja olisi kiinnostavaa tietää, miksi juuri Olavi valittiin eikä Suomen oma pyhimys Henrik. Samoin olen pohtinut, miksi ensimmäinen kirkko nousi juuri Hartikkaan.

Lehmä palkkioksi hautaan siunaamisesta

Ulla-Maija Kovanen nosti esiin vesireittien merkityksen alueen ja seurakunnan historiassa.

- Veneet, joilla matkattiin kirkkoon, kokosivat laukaalaiset yhteen. Talvella talollisten velvollisuutena oli ylläpitää jääteitä. Kirkon piiristä sai alkunsa myös kansan sivistäminen. Ja onpa Laukaalla yhteys myös herätysliikkeeseen ja seppä Högmaniin, joka asui Jyväskylässä. Hänen tyttärensä oli Kovalanmäellä palveluksessa. Kovalanmäen naisia rangaistiin siitä, että he pitivät hengellisiä kokouksia ilman pappia, kertoo Kovanen.

Arvo Kautto kertoi kirkkoherra Valdénin perunkirjasta löytyneistä omaisuustiedoista. Valdén kuoli vuonna 1838.

- Oli 5 hevosta, 42 lehmää, 5 sikaa ja vaunut. Tuoleja, sänkyjä ja laseja oli reilusti, ja löytyypä listalta myös viinapannu. Kun talon isäntä kuoli, maksettiin seurakunnalle palkkiona siunauksesta kaksi lehmää – miltä se Harri kuulostaisi tänä päivänä, kyseli Kautto kirkkoherra Harri Romarilta.

Kauton pappa oli saanut torpan Jokiniemestä, seurakunnan mailta.

- Se oli aitoa elämää, kun pienen torpan tuvan lattialla juoksentelivat russakat!

Eino Pulkkanen muisteli omaa tähtihetkeään, kun sai Papinniemen Kasvun kappelin vihkiäisissä istua arvovaltaisten kirkonmiesten vieressä. Eräs osallistuja taas oli istunut Peurungan saunassa kylki kyljessä entisen kirkkoherran Reino Turusen vieressä.

Kotikaljapullo räjähti rippikoulussa

Historian jatkumo puhutteli myös Eva-Kaisa Niemistöä.

- On hienoa saada olla mukana siinä sukupolvien ketjussa, joka on rukoillut Hartikan kirkkomaalla. Voi kun pääsisi tapaamaan niitä 1500-luvulla eläneitä ensimmäisiä seurakuntalaisia!

Rippikoulusta oli monella osallistujalla mukavia muistoja. Eeva-Kaisa Peura muisteli, että vuonna 1943 rippikouluun osallistui 105 tyttöä.

- Meitä tentattiin vielä kirkossa ennen konfirmaatiota. Minulta kysyttiin, mikä on omatunto.

Vastaus tähän kysymykseen tuli Peuralta vieläkin kuin apteekin hyllyltä.

- Minulta kysyttiin, mikä on Raamattu, pisti Arvo Kautto väliin.

- Kaikilla rippikoululaisilla ei ollut mahdollisuutta sota-aikana hankkia valkoista pukua, joten mustakin puku sallittiin. Heitä nimitettiin mustiksi lampaiksi, Peura naurahti.

Toinen osallistuja muisteli niin ikään rippikouluaan, jolloin eväänä ollut kotikaljapullo räjähti laukussa. Sekös hermostutti rippikoulun vetäjää kappalainen Väinö Vesteristä.

- Jokohan se kikattaminen loppuu, Vesterinen tiuskaisi. Meitä kun oli yli 100-päinen lauma tyttöjä.

Teksti ja kuva: Kirsi-Marja Nurminen