Uutislistaukseen

Luontokirkkoon voit tulla sellaisena kuin olet

Seurakunnan järjestämät luontotapahtumat perustuvat pitkälti pyhän aistimiselle ja kohtaamiselle esimerkiksi yhdessä tekemisen tai pysähtymisen ja hiljentymisen kautta.

Kolme naista kävelee metsäpolkua pitkin takaapäin kuvattuna.

Yksi kesän pyhiinvaelluksista tehdään Konneveden Taikinaisen maisemissa.

Edes aikainen aamuherätys ei estänyt innostuneita seurakuntalaisia osallistumasta helluntaiaattona lintutorniretkelle Vuonteella. Kaunis auringonpaiste, raikas järvituuli ja moniääninen lintujen konsertti tervehtivät retkeläisiä, joita lintubongailun maailmaan opasti lintutietäjä Sami Ylistö.

Kuten seurakunnan tapahtumissa on tapana, retkellä nautittiin myös kahvit ja mehut sekä pientä suolaista, koska ulkoilma tunnetusti tekee nälkäiseksi.

Toukokuinen linturetki on yksi esimerkki seurakunnan tämän kesän luontotapahtumista. Koska Laukaan seurakunta sijaitsee järvien ja metsien sydämessä, ja luonnolla on suuri merkitys seurakuntalaisille, on luontevaa järjestää erilaisia tilaisuuksia myös ulkona luonnon helmassa.

Luonto on monelle myös se luontevin paikka kohdata Jumala – sanotaanhan metsää kirkoksi.

- Luontokirkoissa ei tarvita liturgista esineistöä tai alttaritaulua, koska Luoja on jo kaiken laittanut valmiiksi. Se pysäyttää aistimaan ja huomaamaan, että me todella olemme pyhässä paikassa ja Jumala että on läsnä. Luonto on myös turvallinen ja tasapuolinen paikka, jossa ei tarvitse pönöttää tai pynttäytyä. Luonto näyttää ehkä todellisempana suhteen, joka Jumalalla on ihmiseen: Jumalan luokse ihminen voi tulla sellaisena kuin hän todella on ja tulla rakastetuksi omana itsenään, pohtii Laukaan seurakunnan vs. kappalainen Karita von Gross.

Seurakunnan järjestämät luontotapahtumat perustuvat pitkälti pyhän aistimiselle ja kohtaamiselle esimerkiksi yhdessä tekemisen tai pysähtymisen ja hiljentymisen kautta.

- Rukous ja arvostus luomakuntaa kohtaan kulkevat punaisena lankana mukana tapahtumissa, vaikka sitä ei aina sanoin alleviivattaisi, von Gross muistuttaa.

 

Pyhiinvaellus käy sieluun ja ruumiseen

Luontotapahtumista suurin osa on ulkona järjestettäviä luontokirkkoja ja hartaushetkiä, mutta kesällä toteutetaan myös pyhiinvaellukset Konnevedellä Taikinaisella ja viime vuonna hyvän vastaanoton saanut Papin polun vaellus Lievestuoreenjärven rantamaisemissa.

- Pyhiinvaelluksella rukoukseen yhdistyy liike, jolloin pyhän voi aistia kokonaisvaltaisesti sekä sielussa että ruumiissa. Vaelluksella on aina alkupiste ja määränpää. Siinä on jotakin samaa kuin kristityn elämässä ja vaelluksessa – ihminen ei harhaile päämäärättömästi, vaan kulkee Hänen jalanjäljissään, joka itse on tie, totuus ja elämä. Se tekee kaikesta merkityksellisempää, sanoo von Gross.

Tervetuloa mukaan luontotapahtumiimme! Ajantasaiset tiedot niistä löytyvät kotisivuiltamme tapahtumakalenterista.

Teksti: Kirsi-Marja Nurminen

Kuva: Karita von Gross

Karita von Gross
Karita von Gross
Kappalainen
Leppäveden-Vihtavuoren lähikirkkoalue
 

6.6.2024 13.20