Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
75-vuotisjuhlavuonna Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan partiotoimintaa.
Kuva: Henna Hämäläinen
Laukaan seurakunnan alueella toimii kolme partiolippukuntaa: Lievestuoreen partiolaiset, Kuunvalon vaeltajat Laukaan kirkonkylässä ja Vihtavuoren visaiset. Konnevedellä ei tällä hetkellä ole omaa lippukuntaa.
Lievestuoreen lippukunnassa jäseniä on noin 60. He ovat iältään 7–16-vuotiaita. Lisäksi lippukunnassa toimii 6 ryhmien vetäjää.
- Ryhmät kokoontuvat viikoittain arki-iltaisin Partiokolossa, viikonloppuisin järjestämme retkiä ja loma-aikoina pitempiäkin leirejä. Meillä on Hyyppäällä Karhulammen rannalla partiomaja, jota käytämme ahkerasti. Lasten ja nuorten mielestä juuri nämä leirit ja retket ovat partiotoiminnassa parasta, kertoo lippukunnan johtaja Anu Pihlava.
Myös Laukaassa jäsenmäärä on noin 50–60. Kuunvalon vaeltajien partiomaja on Iso-Pitkän rannalla Vehniällä.
- Meilläkin toiminta painottuu viikoittain kokoontuviin ryhmiin. Ryhmät voivat olla kuitenkin varsin erilaisia. Osa ryhmistä oppii tietoja ja taitoja käsillä tehden, osa taas ulkona liikkuen. Moninaisuus onkin partion rikkaus. Meillä on onneksi hieno lähiluonto tässä Laukaassa, kuvailee lippukunnan johtaja Matti Sysmäläinen.
Partio kiinnostaa
Toimintaan on paljon tulijoita niin Laukaassa kuin Lievestuoreellakin. Vaikka toimintaa ei tarvitsekaan paljon markkinoida, ovat laukaalaiset käyneet kertomassa partiosta esimerkiksi eskariryhmille.
- Syksyllä ryhmässä on ensin muutama uusi kiinnostunut, mutta hetken päästä sana kiirii ja osallistujia onkin jo kymmenkunta. Partiossa saa tehdä ja oppia kaikenlaista, eikä osallistuminen ole kallista. Partion jäsenmaksu on 70 euroa vuodessa. Lippukunnat perivät vain pieniä osallistumismaksuja retkistä. Teemme paljon varainhankintaa, jotta maksut eivät nouse liian korkeiksi. Tarvittaessa maksuista voi myös hakea vapautusta, muistuttaa Pihlava.
Monille on tuttua partiolaisten Adventtikalenterin myynti, josta lippukunnat saavat tuloja. Partiolaiset saavat myös toiminta-avustuksia esimerkiksi kunnalta.
- Ralleissa ollaan myymässä makkaraa, torilla paistetaan lettuja, kerätään roskia ja pidetään latukahvilaa, Pihlava luettelee.
Vapaaehtoisia ohjaajia tarvitaan lisää
Toiminnan laajenemisen haasteena on pula vapaaehtoisista. Uusia vetäjiä tarvittaisiin joka vuosi lisää, kun isoksi kasvaneet partiolaiset muuttavat muualle opiskelemaan.
- Vetäjiltä ei vaadita muuta kuin intoa ja halua olla lasten kanssa sekä 18 vuoden ikää – partiotaustaa ei tarvita. Lippukunnasta saa tukea, eikä ryhmää tarvitse aluksi ohjata yksin. Myös Partion sivuilta löytyy paljon valmista materiaalia toiminnan tueksi. Vaikka minullakin on neljä pientä lasta ja aika välillä tiukilla, niin annan mielelläni tunnin viikosta partiolle, Pihlava pohtii.
- Partiotoiminnan myötä pääsen itsekin retkeilemään ja liikkumaan luonnossa. On ilman muuta palkitsevaa nähdä lasten ilo, kun he oppivat uutta, jatkaa Sysmäläinen.
Lue lisää Yhteisvastuukeräyksestä Laukaassa.
7.2.2025 12.04