Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Vuoden 2022 alussa Laukaan seurakunta kasvoi, sillä vuoden vaihteessa Konneveden seurakunta liittyi Laukaan seurakuntaan. Liitoksen jälkeen seurakunnassa on noin 15 900 jäsentä ja vakituisia työntekijöitä 44. Seurakunta kuuluu Lapuan hiippakuntaan ja vuoden 2022 alusta alkaen Laukaan seurakunta on kuulunut Pohjoisen Keski-Suomen rovastikuntaan.
Laukaan seurakuntaa voi kutsua yhtä aikaa perinteikkääksi ja juurevaksi, mutta myös moderniksi seurakunnaksi. Seurakunnan toiminnassa pidetään tiukasti kiinni kirkon perustehtävästä, mutta samalla etsitään uusia ja raikkaita tapoja toteuttaa kirkon työtä. Mukavan haasteen työlle antaa seurakunnan laaja maantieteellinen koko. Sanomaa Kristuksen ristintyöstä julistetaan lähellä Jyväskylää sijaitsevassa Leppäveden taajamassa, Konneveden kunnan alueella toimivassa Konneveden alueseurakunnassa sekä pienillä sympaattisilla kyläkunnilla kuten Äijälässä ja Vehniällä. Emmekä unohda Lievestuoreen taajamaa - ja tietenkin olemme ylpeitä keskellä kirkonkylää sijaitsevasta 1835 valmistuneesta ristinmuotoisesta kirkosta ja uudesta seurakuntatalosta, jossa on hyvä järjestää monenmoista toimintaa vauvoista vaareille.
Työtämme ohjaa 2019 valmistunut strategia, Toiminnan Tiekartta. Keskeistä Tiekartassa on sanoma rististä ja seurakuntalaisuus. Laukaan seurakunta ei ole yhtä kuin työntekijät, vaan Laukaan seurakunta muodostuu sen jokaisesta jäsenestä. Tule rakentamaan omalla panoksellasi seurakuntaamme!
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä