Apua ja tukea maailmalle

Lähetystyö on Jeesuksen lähetyskäskyynLinkki avautuu uudessa välilehdessä (Matt. 28:18-20) perustuvaa julistusta, opetusta ja palvelua, jolla halutaan viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan. Lähetystyö on sitä, mitä sinä ja minä, me kaikki yhdessä voimme tehdä kyvyillämme ja sydämellämme.

Lisäksi voit tukea seurakunnan lähetystyötä esimerkiksi ostamalla lähetystyön ryhmissä tehtyjä käsitöitä ja askartelutuotteita. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi farkuista tehdyt uusiotuotteet. Voit myös tilata oman toiveiden mukaan tehdyt villasukat tai lapaset. Tuotteita on myynnissä esimerkiksi Lievestuoreen Majakan kirpputorin lähetyssopissa. 

Voit myös tukea seurakunnan nimikkolähettien työtä maailmalla sekä lähetystyön nimikkokohteita. Laukaan seurakunnalla on neljä nimikkosopimusta Suomen Lähetysseuran kanssa sekä nimikkosopimukset Lähetysyhdistys Kylväjän ja Suomen Pipliaseuran kanssa. Nimikkosopimuksessa seurakunta sitoutuu tukemaan lähetystyötä hengellisesti, henkisesti ja taloudellisesti.

Hengellinen tukeminen on esirukousta. Henkinen tuki on yhteydenpitoa eri tavoin lähtijän ja lähettäjän välillä. Taloudellinen tuki toteutuu sekä talousarviomäärärahoina että vapaaehtoisena kannatuksena.

Jos haluat tukea seurakuntamme nimikkotyötä vapaaehtoisella kannatuksella, voit tehdä sen lähetysrenkaan kautta:

Nordea FI02 1317 3000 1022 77 NDEAFIHH
Op FI25 5221 0520 0005 16 OKOYFIHH
Laita viestiksi "Lähetysrengas"

Voit tukea seurakunnan lähetystyötä myös MobilePayllä lyhytnumerolla 38264.

Erilaisia farkuista tehtyjä pussukoita.

Kirkon ulkomaanapu

Kirkon Ulkomaanapu toimii kirkon valtuuttamana kansainvälisen diakonian toteuttajana ja tekee kehitysyhteistyötä, humanitaarista avustustyötä ja vaikuttamistyötä. Kristillisen lähimmäisenrakkauden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet ohjaavat Kirkon Ulkomaanapua toimimaan kaikkein köyhimpien parissa, edistämään rauhaa ja vahvistamaan ihmisoikeuksia. Valikoimaton lähimmäisenrakkaus, periksiantamaton toivo, rohkeus sekä kunnioitus ovat arvoja joita Kirkon Ulkomaanapu työllään vahvistaa

Yhdessä kotiseurakuntamme kanssa Kirkon Ulkomaanapu ulottaa kirkkomme diakonian kaukaisen lähimmäisemme hyväksi. Kirkon Ulkomaanavun periaatteena on tehdä työtä siellä, missä avuntarve on suurin ja missä muut eivät auta. Kirkon Ulkomaanapu on sitoutunut työskentelemään läheisessä yhteistyössä ekumeenisten ja uskopohjaisten kumppanien kanssa ja edistämään uskontojen välisiä yhteistyömuotoja avustus- ja vaikuttamistyössä.

Ota yhteyttä

Lähetyssihteeri-diakoniatyöntekijä
Saravedentie 4
41340 Laukaa