Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Hartikantie 44, 41325 Laukkavirta
Laukaan ensimmäinen kirkko sijaitsi Hartikan kirkkomaalla Laukaan Tarvaalassa hyvien vesistöreittien varrella. Kirkko oli ollut käytössä ainakin vuodesta 1593, jolloin Laukaan seurakunta itsenäistyi. Sen ympärillä on ollut myös hautausmaa. Kirkko jäi pois käytöstä, kun uusi kirkko valmistui Pellosniemeen 1685.
Hartikan kirkosta on jäljellä sammaloitunutta kivijalkaa sekä kirkon luoteisnurkan kuusi hirsikerrosta, joita säilytetään suojakatoksessa Hartikan kirkkomaalla.
Yksi Hartikan kirkon hirsistä on nähtävillä myös Laukaan seurakunnan kirkkomuseossa. Myös Hartikan kirkon harjaristiä säilytetään kirkkomuseossa.
Nykyään kirkkomaalle on rakennettu puinen alttari ja risti. Kirkonkello katoksineen otettiin käyttöön vuonna 1993. Kirkonkellon sisään on kaiverrettu sanat "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala". Hartikan kirkkomaalla järjestetään jumalanpalvelukset yhtenä kesäsunnuntaina ja jouluaattona.
Hartikan kirkkomaalta jatkettaessa metsätietä eteenpäin on Metsähallituksen ylläpitämä Kirkkoniemen nuotiopaikka ja muutaman kilometrin päässä Hartikasta ovat myös Saraakallion kalliomaalaukset, joille on opastus Ränssintieltä.
Lisätietoja aiheesta löydät tästä.
Hartikantie 44, 41325 Laukkavirta
Hartikantie 44, 41325 Laukkavirta
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä