Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Jokiniementie 10, 41340 Laukaa
Kirkkomuseoon pääsee tutustumaan lokakuun 2023 juhlaviikkojen aikana sunnuntaisin aina messujen yhteydessä. Tarkista tarkemmat ajankohdat tapahtumakalenterista. Muina aikoina kirkkomuseo on avoinna tilauksesta. Ota yhteyttä seurakuntatoimistoon, puh. 0400 821 132.
Laukaan kirkkomuseo on yksi harvalukuisista seurakuntien omistamista museoista maassamme. Museo avattiin keväällä 1997 ja se sijaitsee Laukaan kirkon alakerrassa. Kirkkomuseo päivitettiin 2019. Kirkkomuseo on toteutettu laukaalaisin voimin. Asiantuntija-apua on saatu mm. Museovirastolta, Keski-Suomen Museolta ja Wanhan Laukaan kotiseutuyhdistykseltä.
Kirkkomuseossa on esineitä, kuvia, karttoja ja piirroksia sekä tekstejä, jotka kertovat Laukaan seurakunnan vaiheista 1500-luvulta nykypäivään asti. Kirkkomuseon rungon muodostaa Laukaan neljän vanhan kirkon esittely. Museossa on ensimmäistä kertaa nähtävänä asiantuntijan opastuksella laaditut ennallistuspiirrokset Laukaan vanhimmista kirkoista, joista ei ole säilynyt aikalaispiirroksia.
Kirkkomuseossa on esillä mm.