Uutislistaukseen

Papin työt alkoivat hautaan siunaamisella

Laukaan seurakunnan uudet papit Janne Tervonen ja Eemil Vähäjylkkä ovat kiitollisia papin sijaisuuksistaan Laukaassa.

Uudet papit vihittiin Lapuan tuomiokirkossa

Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki vihki papiksi Eemil Vähäjylkän (oik.) ja Janne Tervosen (toinen oik.). Laukaan kirkkoherra Harri Romar (vas.) oli mukana vihkimysjuhlassa.

Laukaan seurakunnan uudet papit Janne Tervonen ja Eemil Vähäjylkkä ovat kiitollisia papin sijaisuuksistaan Laukaassa.  Teologian maisterit joutuvat nimittäin nykyään usein odottamaan jopa vuosia ensimmäistä pestiään ja pappisvihkimystään.

Miehet naureskelevat voivansa antaa toisilleen nyt vertaistukea, kun molemmat ovat uuden edessä. Kumpikin sai heti ensimmäisenä työviikonloppunaan tehtäväkseen hautaan siunaamisen.

Janne Tervonen ja Eemil Vähäjylkkä vihittiin pappisvirkaan helatorstain messussa 26. toukokuuta Lapualla.   Janne Tervonen toimii seurakuntapastorina 26.5.– 30.11.2022. Hänen virkapaikkansa on Laukaan kirkonkylä. Eemil Vähäjylkkä toimii seurakuntapastorina 26.5.2022–29.3.2023. Hänen virkapaikkansa on Konnevesi.

Jyväskylästä kotoisin oleva Janne Tervonen (41) on toiselta ammatiltaan diplomi-insinööri ja toiminut reilut kymmenen vuotta IT-alalla. Hän suoritti teologian maisterin tutkinnon viitisen vuotta sitten, mutta on nyt papin työssä ensimmäistä kertaa. Jannella on kolme lasta ja perhe asuu Nokialla. Aiemmin hän on ollut pari vuotta työkomennuksella Laukaan lähimaisemissa ja asunut sen ajan Laukaassa.

Eemil Vähäjylkkä (28) valmistui teologian maisteriksi kesällä 2021 ja on myöskin nyt ensimmäistä kertaa papin työssä. Eemil on kotoisin Laukaasta ja asunut nuoruutensa Laukaassa tai lähiympäristössä. Nyt hän asuu perheensä kanssa Lievestuoreella. Hänellä on pian 2-vuotias poika.

2022-05-30 10:17:00.0