Uutislistaukseen

Ulla Tarvainen rohkaisee ryhtymään ehdolle seurakuntavaaleissa

Ulla Tarvainen toimi 40 vuotta Laukaan seurakunnan luottamushenkilönä.

Ulla Tarvaisen juttu

Ulla Tarvaisen mukaan luottamushenkilön pesti opettaa paljon

Ulla Tarvainen edisti erityisesti lasten ja nuorten asioita toimiessaan 40 vuotta seurakunnan luottamushenkilönä. 

Pappi ei ehkä osannut aavistaa, mihin kaikkeen johti hänen ajatuksensa pyytää naapurissa asuvaa nuorta perheenäitiä ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin vuonna 1977.  Ulla Tarvainen tuli valituksi silloin ja yhdeksän kertaa sen jälkeen aina neljän vuoden välein. Hän toimi Laukaan seurakunnan luottamustehtävässä 1978 - 2018 eli peräti 40 vuotta.

Mielenkiintoista, haastavaa ja palkitsevaa, hän kuvailee tuota aikaa.

Vapaaehtoistyö seurakunnan hallinnossa opettaa Ulla Tarvaisen mukaan ymmärtämään muidenkin julkisten organisaatioiden toimintaa. Se avaa yhden näkökulman koko yhteiskuntaan.  

- Rohkeasti vaikuttamaan! Luottamustehtävä opettaa ja palkitsee, kannustaa Ulla Tarvainen kaiken ikäisiä ryhtymään ehdolle seurakuntavaaleihin.


Ujo mutta rohkea

Luottamushenkilö voi Ulla Tarvaisen mukaan oikeasti vaikuttaa asioiden kulkuun. Hänelle tärkeätä on ollut edistää erityisesti lasten ja nuorten asioita. Ensimmäisen puheenvuoronsa valtuutettuna hän piti lapsityönohjaajan toimen perustamisen puolesta.

Olen luonteeltani ujo ja jännitin kovasti puhumista koko ryhmän edessä. Valmistelin puheenvuoroani perusteellisesti. Kysyin pappissiskoltanikin perusteita, miksi seurakunnan työ lasten hyväksi on tärkeää, Ulla kertoo.

Ensimmäinen lapsityönohjaaja saatiinkin seurakuntaan pian. Se oli tarpeen, sillä lasten määrä Laukaassa kasvoi ja päiväkerhotoiminta laajeni 1980-luvulla.

Ulla Tarvaiselle tärkeitä asioita ovat myös perheiden hyvinvointi ja kirkkomusiikki. Kirkkokuorossa hän on laulanut yli 35 vuotta.

Nousua ja laskua

Ulla Tarvaisen uran alkuaikoina seurakunnan jäsenmäärä kasvoi, uusia virkoja ja toimia perustettiin ja uusia tiloja rakennettiin. Erityisesti lasten ja nuorten toiminnalle tärkeä uusi leirikeskus rakennettiin Papinniemeen vuonna 1989.

Lievestuoreen kirkko valmistui vuonna 1983. Leppäveden seurakuntakoti valmistui vuonna 2015 ja samana vuonna nousi kirkonkylään uusi seurakuntatalo. Siihen ei toimistotiloja juurikaan rakennettu, sillä tulevaisuusnäkymien mukaan seurakunnan työntekijöiden, samoin kuin jäsenten, määrä jatkaa laskuaan.

Nyt Ulla Tarvainen iloitsee siitä, että Laukaan kirkkoon on tulossa lapsille oma tila. Sellaista on toivottu pitkään.

Ei pelkkää totista touhua

Kuten moni muu, Ulla Tarvainenkin lähti aikoinaan ehdokkaaksi, kun pyydettiin. 

Naapurissamme Vihtavuoressa asui pastori Raimo Ursin perheineen ja Raimo pyysi minua lähtemään ehdolle. Hän tiesi, että kävin kirkossa ja pidin pyhäkoulua. Omat lapseni olivat silloin pieniä.

Seurakunnan luottamushenkilön työ keskittyy hallintoon. Se luo pohjan toiminalle. Kokouksia on paljon ja asioihin perehtyminen vaatii aikaa. Kaikki ei ole kuitenkaan totista puurtamista.

- Kyllä olemme toisinaan saaneet nauraakin. Hampaankoloon ei ole jäänyt pahasti mitään, vaikka joskus äänestystulos ei ole ollut oman kantani mukainen, Ulla Tarvainen kertoo.

Katso videolta, kuinka Ulla kertoo kokemuksistaan.

2022-06-17 11:34:00.0