Uutislistaukseen

Kesäperhekerho yhdistää ja viihdyttää

Kesäperhekerhoissa keskitytään erityisesti ulkoiluun.

Kesäperhekerho yhdistää ja viihdyttää

Yhdessä touhuamalla niin pienemmät kuin suuremmat solmivat ystävyyssuhteita.

Laukaan seurakunta on järjestänyt jo kymmenien vuosien ajan perhekerhoja, joihin kaikilla halukkailla alle kouluikäisillä lapsilla ja heidän läheisillään on mahdollisuus päästä erikseen ilmoittautumatta. Lisäksi seurakunta on parin viime vuoden aikana järjestänyt kesäkuussa kesäperhekerhoja, joissa keskitytään erityisesti ulkoiluun.

Perhekerhot ovat olleet jo pitkään suosittuja perheiden keskuudessa, osallistujia on keskimäärin 30. Mukana on uusia tulokkaita sekä vakiokävijöitä. Usea vanhempi kertoo käyneensä kerhossa jo lähes viiden vuoden ajan.

Osasyynä perhekerhojen kiinnostavuuteen on monipuolinen tekeminen. Kerhoissa on mukana esimerkiksi askartelua ja leikkimistä sekä liikuntaan ja musiikkiin liittyvää toimintaa. Lisäksi kerhoissa on vaihtelevia teemoja esimerkiksi juhlapyhien mukaan.

Monille lapsille perhekerho on viikon kohokohta, vanhemmat kertoivat lastensa usein laskevan päiviä seuraavaan kerhoon. Myös aikuisten mielestä perhekerhot tuovat viikkoihin tervetullutta vaihtelua ja heistä on mukavaa päästä tapaamaan kerhojen kautta tutuksi tulleita ihmisiä.

Kysyttäessä selvisi, että vanhempien mielestä lasten näkeminen iloisina ja yhdessä olo on kerhon paras asia, kun taas lapset sanoivat pitävänsä eniten leikkimisestä.

Lastenohjaajien mielestä kerhon pitäminen on palkitsevaa, ja he kertovat saavansa runsaasti positiivista palautetta tyytyväisiltä vanhemmilta.

Lisätietoja Laukaan seurakunnan perheille järjestämistä kerhoista löydät osoitteesta https://www.laukaanseurakunta.fi/lapsille-ja-lapsiperheille

Teksti ja kuvat: Klaus Kinnunen
Kirjoittaja oli kesäkuussa 2022 pari viikkoa harjoittelussa ”medianuorena” Laukaan seurakunnassa 4H-järjestön kautta.



Kesäperhekerhossa pääsee leikkimään monia eri leikkejä ohjaajien johdolla.
 

 

 

2022-06-22 10:26:00.0