Ilmastonmuutos näkyy lautasella
Kun me vaikutamme luontoon, vaikuttaa luonto meihin.
Lähetystyössä on aina pyritty auttamaan ihmisiä heidän omassa elinympäristössään. Evankeliumin julistamisen ohella on perustettu muun muassa kouluja ja sairaaloita. Vastaavasti seurakunnat ovat olleet ensimmäisten joukossa ottamassa vastaan viestiä ilmastonmuutoksen vaikutuksista eri puolilla maailmaa ja myös etsimässä ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseen tai uuteen tilanteeseen sopeutumiseen.
Suomen Lähetysseuran lähetystyön asiantuntija Mikko Pyhtilä työskenteli 2000-luvun alussa lähetyssihteerinä, kun hän heräsi voimakkaasti maailmalta tuleviin viesteihin esimerkiksi siitä, miten kuivuus tappoi karjaa ja millaisessa ahdingossa ihmiset muutoksen keskellä elivät.
- Vaikka ilmastonmuutos on globaali ilmiö, sen vaikutukset ovat vahvasti paikallisia ja niihin voi yrittää vaikuttaa. Esimerkiksi kuivuuteen voidaan vastata parantamalla vesihuoltoa, jolloin myös kyläyhteisöjen elämän edellytykset paranevat. Lähetystyön yksi tehtävä seurakunnissa on kertoa, mitä maailmalla tapahtuu ja siten myös motivoida meitä toimimaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, kuvailee Pyhtilä.
Pyhtilä kertoo ensi viikonloppuna järjestettävässä lähetysviikonlopussa siitä, miten ilmastonmuutos näkyy lautasellamme myös täällä pohjolassa.
- Lautanen kuvaa hyvin sitä, miten ilmastonmuutos elämäämme vaikuttaa: mitä lautasellamme on vai onko siinä ruokaa ollenkaan? Ruokavaliomuutokset ovat toki hitaita, ja myllerrykset maailmalla näkyvät meillä viiveellä ja pienempinä. Esimerkiksi kahvin hinnan muutokset huonon sadon takia eivät välttämättä saa meitä juomaan vähemmän kahvia. Toki pienituloisille pienetkin muutokset vaikuttavat. Elämme kuitenkin yhdessä maailman rikkaimmista maista, mikä suojaa meitä isoilta kriiseiltä, Pyhtilä pohtii.
Suomalaisetkin ovat riippuvaisia luonnosta. Samalla, kun me vaikutamme luontoon, luonto vaikuttaa meihin.
- Me syömme luontoa. Ruokamme yhdistää meidät moniin maihin. Lähikauppamme ovat maailmantoreja, ja niiden kautta olemme kosketuksissa koko maailman kattavaan ruokajärjestelmään. Yksi tapa vaikuttaa ilmastonmuutokseen onkin miettiä, mitä syömme ja minkä verran. Samalla tulemme vaikuttaneeksi siihen, mitä lautasellemme on tarjolla.
Seurakunnat voivat tarjota turvallisen paikan ilmastonmuutoksesta keskustelemiselle ja kokeiluille vaikkapa ruuan suhteen. Laukaan seurakunnassa on alkamassa ympäristödiplomin teko, joka auttaa ympäristövastuun toteuttamisessa.
- Ympäristönsuojelu on ennaltaehkäisevää diakoniaa. Seurakunnat voivat tehdä valintoja esimerkiksi lähiruuan suosimiseksi ja kasvisruuan lisäämiseksi. Ympäristödiplomista voi olla iloinen ja ylpeäkin, sillä se kertoo siitä, että teemme oman osamme ympäristötyössä. Kannattaa myös muistaa, että seurakunnat ovat omalla alueellaan usein kansainvälisimpiä toimijoita lähetystyön kautta – ja olemmehan me myös osa maailmanlaajuista kirkkoa, Pyhtilä huomauttaa.
Teksti: Kirsi-Marja Nurminen
Lähetysviikonloppu Laukaan seurakuntatalolla 6.-7.4.2024
Lauantai 6.4.
Klo 13 Ilmastonmuutos lautasellani, Mikko Pyhtilä, Suomen Lähetysseura
Klo 14.30 Kahvit
Klo 15.30 Viljelemään ja varjelemaan - Ihmisen vastuu luomakunnasta, Erkki Jokinen
Sunnuntai 7.4.
Klo 10 Lähetysmessu Laukaan kirkossa
Klo 11.30 Tansanialainen lähetyslounas ja tietoa tansanialaisesta ruokakulttuurista (ennakkoilmoittautuminen). Lounaan hinta 10 euroa.
Lisäksi viikonlopun ajan myyjäiset lähetystyön hyväksi, arvonta ja mahdollisuus tutustua tansanialaisiin Kanga-kankaisiin. Tapahtuman tuotto käytetään seurakunnan nimikkolähettien työn tukemiseksi.
Lisätietoja lähetysviikonlopusta
27.3.2024 10.18